maanantai 26. tammikuuta 2015

Mäntsälästä asennetta (10km P)

Mäntsälästä lähdettiin ottamaan voittoa ja sitä varten suksien laittoonkin tuli panneuduttua oikein viimeisen päälle. Lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin voittoisa, sillä Mäntsälän kisassa ei onnistunut yhtään mikään. Hermoilu alkoi jo ennen kisaa kun oikeaa pitotälliä ei tuntunut löytyvän ei sitten millään. Lopulta pitona oli neljää eri voidetta, jotka  muodostivat 15 pitokerrosta (normaali on 4-8).  Ajatuksena olikin luottaa pitovoiteen sijasta mekaaniseen pitoon.

Hermoilu sai kuitenkin jatkoa heti kisan alussa, sillä vauhdin hurmassa hiihtelin kirjainmellisesti harhaan. Tämän jälkeen koitti ensimmäinen nousu,  mutta eihän se suksi pitänyt.  Hermot meni saman tien ja päätin keskeyttää.  Hetken seistyäni mieleen tuli kuitenkin lupaukseni, että maaliviiva ylitetään vaikka käsillä seisten. Toisten urheilijoiden kunnioittaminen on myös osa urheilua ja parhaiten se onnistuu kun antaa kaikkensa silloinkin kun tökkii.  Maaliin siis tultiin ja parempia onniteltiin.

Huono suoritus nostaa aina kiukkua, mutta pysyypä mies ainakin nöyränä. Nyt vain uutta pitotälliä pohjaan ja viikonloppuna taas kuntoa testaamaan.

Eiköhän noista pitoa löydy.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tammelasta (10 km P) vauhtia

Syksyllä tuli sairasteltua 2 kk ja menetettyä 3 viikkoa (1000 km) ensilumiharjoittelua, joten tunnelmat ennen Tammelan tasurikisaa olivat aika lailla jännittyneet. Takana oli kyllä 6-7 viikkoa hyvää perusharjoittelua (n. 15 tuntia/viikko), mutta maksikestävyyttä kehittäviä treenejä ei juuri ollenkaan ja sitähän kisoissa kuitenkin mitataan. 

Verryttelyssä syntyi jo pientä draamaa kun toisen sauvan sompa särkyi. Onneksi varaosia oli mukana ja lähtöviivalle kerittiin ilman suurempaa kiirettä. Taktiikka kisaan oli yksinkertainen eli TÄYSIÄ alusta saakka vaikka väsähtämisen uhalla. Yllättävän hyvin kestin kuitenkin pahaa oloa ja maaliviiva tuli vastaa ilman pahempia hyytymisiä. Viimeisen 10 minuutin keskiarvosyke oli 186 (max. 190), joka oli n. 10 enemmän kuin kovissa harjoituksissa edellisillä viikoilla. Toista sijaa arvokkaampaa olikin saada taas pahaa oloa oikein urakalla ja saatiinhan sitä. Ensi viikolla kuntoa mitataan Mäntsälän kansallisissa ja luvassa on vähän mäkisempää maastoa. Toivottavasti hengityselimet toipuvat rääkistä nopeasti ja terveempi uusivuosi saa jatkoa. 

Urheilu on täynnä suuria tunteita viikosta toiseen, mutta milloin urheilija kokee ne suurimmat ilon tunteet? Hienosta suorituksesta saa aina hyvän fiiliksen, mutta sitä tunnetta kun jatkat unelmiin uskomista kovista pettymyksistä huolimatta ja sitten kovan aherruksen päätteeksi onnistut. Ei sillä niin väliä ole monesko olit tai olitko edes urheilija, sillä voittajan tunteet saa kokea kaikki ne, jotka päättävät voittaa oman elämänsä haasteet.


Tulokset

Pientä tyytyväisyyttä havaittavissa.

Päivän nopeimmat väri olivat punainen ja sininen.



torstai 1. tammikuuta 2015

Uuden vuoden lupaus

Mennyt vuosi oli taas kerran elämisen arvoinen. Siihen mahtui riemukkaita voittoja, pitkiä sairasteluja, mutta ennen kaikkea kehittymistä hiihtäjänä. Tavoitteet olivat kyllä kovemmat, mutta suunta oli oikea. Uusien lupauksien sijaan päätänkin, että hiihtäjänä lupaan jatkaa siitä, mihin jäin. Asenne oli kohdallaan, mutta tottakai paljosta sairastelusta on pakko jotain pyrkiä oppimaan. Kyseessä oli varmasti ainakin osittain huonoa tuuria, mutta aina pitää pyrkiä parempaan myös palautumisessa.  Kestävyysurheilun suurin haaste onkin harjoitella todella kovaa menettämättä vastustuskykyä. Miten kovaa sitten uskaltaa treenata?   
 
Mika Myllylä kertoi aikoinaan, että harjoittelun pitää olla niin kovaa, että kilpaileminen tuntuu helpolta. Missä se raja sitten menee? Urheilijana sitä odottaa aina suuria harppauksia, mutta oikeastaan harppauksien sijaan pitäisi pyrkiä ottamaan vain pieniä askelia. Hiihto kun ei ole sattumaa ja menestys harvoin urheilijaa yllättää. Jos asenne on kohillaan ja treenivälineet kunnossa, niin treenitulokset ovat verrattavissa helposti kilpailumenestykseen. Hiihto vain on niin vaativa laji, että kovien harjoitusten kestäminen vaatii aina ensimmäiseksi onnistumista lihaskunnon, peruskestävyyden sekä lihashuollon saralla. Jos nämä 3 ovat kunnossa, niin sen rajan kyllä tiedostaa ja kyllä sen vain tuntee kun on aika treenata ryminällä risuja väistelemättä. Pahaolokin on parhaimmillaan hallittua tuskaa, josta pystyy nauttimaan jopa suorituksen aikana.

Ei rakkulat kerro ensisijaisesti kovuudesta vaan pehmeästä ihosta.

Marraskuun keuhkokuume antoi mahdolisuuden tarkastella omaa harjoitteluani perusteellisesti. Aluksi sairastelu harmitti kovasti, mutta sitten tajusin, että tämähän on vain mahdollisuus tehdä asiat vielä paremmin. Joulukuun alusta alkaen olenkin treenannut ahkerasti vain perusasioita. Kisakunto on vielä heikko, mutta tilanne on levollinen ja menestyksen pohja on taas pikkuisen paremmassa kunnossa. Liikelaajuudetkin ovat taas kehittyneet, mikä lisää aina rentoutta tekemiseen. Nöyryyttä ja luovuuttahan se vaatii, kun sairastuu, mutta pienin askelin sitä joutuu terveenäkin etenemään. Haaste numero 4 kuvailee hyvin sitä,  miten itse aloitin jalkatreenit joulukuun alussa eli lyhyesti pylly ylös ja vettä juomaan.

 

 Haaste 4 - Vahvistusta reisiin