perjantai 7. marraskuuta 2014

Eteenpäin

Kaikki me tunnemme sanonnan: "riittää kun teet parhaasi".  Syyskuun alussa tunsin jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin tuntenut. Olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Ei ollut vammoja, ei väsymystä, olin vain niin onnellinen siitä, että vihdoinkin olin saamassa mahdollisuuden urheilla lähellä Suomen kärkeä.

Tästä meni kuitenkin vain viikko ja virus iski tulehduttaen keuhkoputket. Hoitovirheen vuoksi tulehdusta kesti yli 2 viikkoa. Tulehduksen rauhoittuessa alkoi yli kolmen viikon toipumisaika, jota seurattiin millin tarkasti keuhkolääkärin ohjeistamana. Lopuksi sain palautteen monien verikokeiden ja kuvausten jälkeen: "olet täysin terve ja sinussa ei ole jälkeäkään sairastumisesta".

Tämän jälkeen aloitin uuden valmistumisen kohti tulevaa kautta. Olin saanut jo riittävästi lumituntumaa ja nyt pääsin kirjainmellisesti treenaamaan. Kuntoa seurattiin edelleen äärettömän tarkasti ja terveyden eteen tehtiin kaikki mitä osattiin. Aloinkin päästä jo hyvään vauhtiin ja kolmen viikon lumileirikin oli vasta aluillaan. Tiesin mitä tehdä ja tein sen niin hyvin kuin osasin.

Kaikki voi kuitenkin muuttua yhdessä yössä tai pitäisikö sanoa yhdessä hetkessä keskellä kirkasta päivää. Tämän viikon keskiviikkoaamuna ohjelmassa oli vauhtikestävyyttä. Treeni sujui mainiosti ja mies oli tyytyväinen. Sitten vain kaikki muuttui. Kuin salama kirkkaalta taivaalta bakteeri iski, kuume nousi ja olinkin pedin oma. En ollut aikuisiässä kuumetta sairastanut, joten 39 lämpöastetta säikäytti pahemman kerran. Seuraavan päivän testitulokset ja oireet (yskä, kuume, päänsärky, voimattomuus ym.) kertoivat karun totuuden eli minun sisälläni on alkava keuhkokuume.

Olin täysin sanaton ja totuuden tajuaminen tuntui niin epätodelliselta kuin se vain tuntua voi. Totta se kuitenkin oli ja edelleen on. Tällä hetkellä olen sairaslomalla, palkattomalla virkavapaalla ja omistan yhden sängyn Saariselältä. Se miksi jaksan kuitenkin katsoa edelleen eteenpäin on se, että minun ei tarvitse katsoa taaksepäin. Tein parhaani ja pää pystyssä odotan parempaa huomista. En tiedä milloin pääsen taas treenaamaan, mutta sen tiedän että täältä vielä tullaan. Loppuun iso kiitos teille, jotka jaksatte tukea.  Jokainen tsemppi tekee tästä loputtoman tuntuisesta yskimisestä ainakin vähän helpompaa.



 Maanantai - Videoklippi jalkatreenistä



Keskiviikko - Vuokatin ensilumenladun lähtöpaikka.


1 kommentti:

Hirvenpään varjosta kirjoitti...

Tsemppiä Heikki! Vanha sanonta sanoo, ettei salama iske samaan paikkaan useampaan kertaan, mutta joskus vain niitä vaikeita takaiskuja tulee useita peräkkäin.

Joskus sairastumisten on kuitenkin loputtava ja pääset mittaamaan tasoasi kansallista huippua vastaan. Toivottavasti jo keväthangilla olet taas kehissä ja huippukunnossa!