keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lumileirivko nro 2 - Saariselka

D-vitamiinia saatiin auringosta


Leirin tarkoituksena oli päästa hiihtämään erinomaisissa olosuhteissa ja hakea näin sitä kuuluisaa hiihtovauhtia. Mihkä lie kesällä kadonnut? Sääherra ja latumestari tarjoilivat kumpainenkin loistavat olosuhteet, joten tavoitteet täyttyivät ja hiihtovauhdistakin saatiin positiivisia välähdyksiä.

Hiihtämisen (360km) ja muutamn jalkalenkin (2,5h) lisäksi päivät kuluivat lihashuollon, välinehuollon ja ruokahuollon parissa. Siinä ohessa saunottiin, nukuttiin ja pidettiin valmentaja ajantasalla.

Hyvin menneiden harjoitusten ohella mieleen jäi erityisesti suolaton aamupuuro sekä venäläisten huoltojien ja valmentajien ammattimaisuutta muistuttava häärääminen. Siellä ne esim. luistattivat mustia "voidekapuloita"  aamusta iltaan kuin leikki-ikäiset pojat omia lumikelkkojaan. Eikä tietysti voi unohtaa TEAM 2015:n innostusta, joka sai nuoremmatkin unelmoimaan. Kaikki lähtee sittenkin vain siitä, että on se pieni tai suuri tavoite, jota kohden edetä.