perjantai 7. marraskuuta 2014

Eteenpäin

Kaikki me tunnemme sanonnan: "riittää kun teet parhaasi".  Syyskuun alussa tunsin jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin tuntenut. Olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Ei ollut vammoja, ei väsymystä, olin vain niin onnellinen siitä, että vihdoinkin olin saamassa mahdollisuuden urheilla lähellä Suomen kärkeä.

Tästä meni kuitenkin vain viikko ja virus iski tulehduttaen keuhkoputket. Hoitovirheen vuoksi tulehdusta kesti yli 2 viikkoa. Tulehduksen rauhoittuessa alkoi yli kolmen viikon toipumisaika, jota seurattiin millin tarkasti keuhkolääkärin ohjeistamana. Lopuksi sain palautteen monien verikokeiden ja kuvausten jälkeen: "olet täysin terve ja sinussa ei ole jälkeäkään sairastumisesta".

Tämän jälkeen aloitin uuden valmistumisen kohti tulevaa kautta. Olin saanut jo riittävästi lumituntumaa ja nyt pääsin kirjainmellisesti treenaamaan. Kuntoa seurattiin edelleen äärettömän tarkasti ja terveyden eteen tehtiin kaikki mitä osattiin. Aloinkin päästä jo hyvään vauhtiin ja kolmen viikon lumileirikin oli vasta aluillaan. Tiesin mitä tehdä ja tein sen niin hyvin kuin osasin.

Kaikki voi kuitenkin muuttua yhdessä yössä tai pitäisikö sanoa yhdessä hetkessä keskellä kirkasta päivää. Tämän viikon keskiviikkoaamuna ohjelmassa oli vauhtikestävyyttä. Treeni sujui mainiosti ja mies oli tyytyväinen. Sitten vain kaikki muuttui. Kuin salama kirkkaalta taivaalta bakteeri iski, kuume nousi ja olinkin pedin oma. En ollut aikuisiässä kuumetta sairastanut, joten 39 lämpöastetta säikäytti pahemman kerran. Seuraavan päivän testitulokset ja oireet (yskä, kuume, päänsärky, voimattomuus ym.) kertoivat karun totuuden eli minun sisälläni on alkava keuhkokuume.

Olin täysin sanaton ja totuuden tajuaminen tuntui niin epätodelliselta kuin se vain tuntua voi. Totta se kuitenkin oli ja edelleen on. Tällä hetkellä olen sairaslomalla, palkattomalla virkavapaalla ja omistan yhden sängyn Saariselältä. Se miksi jaksan kuitenkin katsoa edelleen eteenpäin on se, että minun ei tarvitse katsoa taaksepäin. Tein parhaani ja pää pystyssä odotan parempaa huomista. En tiedä milloin pääsen taas treenaamaan, mutta sen tiedän että täältä vielä tullaan. Loppuun iso kiitos teille, jotka jaksatte tukea.  Jokainen tsemppi tekee tästä loputtoman tuntuisesta yskimisestä ainakin vähän helpompaa.



 Maanantai - Videoklippi jalkatreenistä



Keskiviikko - Vuokatin ensilumenladun lähtöpaikka.


lauantai 25. lokakuuta 2014

Treenikaveri

Yksin vai yhdessä? Kestävyysurheilu on yksilölaji, jossa menestyminen edellyttää täydellistä keskittymistä omaan tekemiseen. On tunnettava oma kehonsa ja ennen kaikkea uskallettava edetä sen ehdoilla kohti päämäärää. Kuulostaa helpolta, mutta niin monta kertaa uskallus muuttuukin peloksi ja pelko virheiksi. Oletko sinä juossut koskaan turhaan mainosten tai TV-tähtien houkuttelemana ympäri ostoskeskuksia ostamassa luvattua terveyttä, kauneutta, energiaa tai vaikkapa kestävyyttä. Lopuksi olet vain todennut pettyneenä olevasi se poikkeus, johon mikään pillerikään ei tehoa. Itse olen kuullut montaa kertaa seuraavia totuuksia: et voita koska olet liian vanha, et kehity koska et voi juosta ja et pärjää koska sinulla ei ole valmentajaa. Toisaalta minun kehoni tuntee nuoruuden voimaa, nauttii rullahiihdosta ja neuvoo milloin pitää levätä ja milloin treenata.

Tällä viikolla olen saanut seurata läheltä yhden maamme kovimman urheilijan Jarmo Rissasen arkista aherrusta. Menestyksestä huolimatta huoltorekkaa, valmentajaa, hierojaa tai keittäjää ei näy missään kun kello soi 6.45 ja päivä alkaa. Päivän ensimmäistä treeniä ennen on laitettava aamupalaa, venyteltävä ja voideltava sukset. Treenin aikana ihmisiä pyörii ympärillä, mutta keskittyminen ei horju. Treenin jälkeen ei märässä paidassa täristä ja ennen ruoan laittoa käydään myös suihkussa. Ruoan jälkeen koittaa lepoa ja valmistautumista toiseen harjoitukseen. Toinenkin treeni sujuu omaan tekemiseen keskittyen ja taaskaan treenipaikalle ei jäädä juttelemaan vaan palautumisesta huolehditaan viimeisen päälle. Illalla kuivaillaan treenivaatteita, seurataan leposykettä, suunnitellaan seuraavaa päivää, venytellään, tankataan ja mennään ajoissa nukkumaan. Kaiken tekemisen lähtökohtana on keskittyminen omaan tekemiseen. Emme ole Jarmon kanssa treenanneet peräkkäin, mutta sama päivärytmi ja asenne tekemistä kohtaan on yhdistänyt ihan kuin olisimme treenanneet yhdessä. Kuinka hienoa onkaan tuntea periksiantamaton treenikaveri, jonka pelkkä esimerkki rohkaisee silloinkin kuin oma keho käskee levätä tai harjoitella eri tavalla kuin muut.

Ei myö hymmyillä sil ei tiija vaikka joku näkis.
 

Loppuun vähän yhteenvetoa, sillä Vuokatin ensilumileiri (9 päivää) alkaa olla yhtä hiihtotreeniä lukuun ottamatta paketissa. Olosuhteet olivat erinomaiset ja hiihtokilometrejä kertyikin n. 350.  Hiihdon lisäksi leiri sisälsi pyöräilyä (4-5h) ja pari lihaskuntotreeniä. Astmaongelmien vuoksi leiri alkoi melko hermostuneissa tunnelmissa ja maanantain lepopäivä otti aika koville, mutta tiistaista lähtien  meno oli viimeisen päälle hyvää ja mainittakoon että kaksi hiihtotreeniä tuli hiihdettyä pelkällä tasatyönnöllä.

Lokakuun hiihtokeli.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Unta ja lunta


Treenitunnit kasvussa, mutta
kilometrit laskussa.



  



Viimeiset neljä viikkoa on tuntunut kuin pahalta unelta, sillä ensimmäiset 15 päivää meni sairastellessa ja loput on kulunut toipuessa. Onneksi toipuminen on kuitenkin edennyt ja lauantaina lähdetäänkin tämän syksyn ensimmäiselle lumileirille Vuokattiin. Suunnitelmissa oli päästä jo muutaman kerran testaamaan hiihtokuntoa, mutta näillä näkymin kovavauhtisia treenejä pitää vielä välttää. Vielä on kuitenkin riitävästi aikaa päästä huippukuntoon ja tuleva leiritys tarjoaa kyllä riittävän hyvät puitteet hiihtokunnon löytymiseen. Vuokatin jälkeen on viiden päivän lepojakso, jonka jälkeen lähden kolmen viikon mittaiselle lumileirille Vuokattiin (1vko) ja Saariselälle (2vkoa). Mieli on siis toiveikas, mutta valehtelisin jos treenitauko ei olisi ottanut koville. Toisaalta jokaisella on omat haasteensa ja heikot hetkensä ja niistä nouseminen voi joskus saada ihmeitä aikaan. Viimeisen viikon aikana en ole siis voinut rasittaa keuhkoja vielä kovilla hiihtoharjoituksilla, mutta sen sijaan olen pyrkinyt vahvistamaan tasatyöntöä normaalia enemmän eli olen tehnyt matalasykkeistä harjoittelua, joka on kehittänyt tasatyönnössä vaadittavia omainaisuuksia. Tämä on tarkoittanut pientä improvisointia ja uusien treenimuotojen käyttämistä. Viime viikon lauantaina tein esim. käsisalin (1,5h) aamulla ja loppu päivän hakkasinkin halkoja (5-6h). Iltapäivän suorituksista löytyy myös lyhyet videoklipit alla olevaa linkkiä klikkaamalla.

 Videoita halkomistreenistä 


Tämän lisäksi olen polkenut normaalia enemmän maantiepyörällä vastusta käyttäen, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Pyörä lähtee myös mukaan lumileireille taaten näin riittävästi palauttavia lenkkejä. Palautumisen merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa sillä elimistö ei ole kone eikä koskaan muutu koneeksi. Näillä mietteillä siis kohti lumileirejä, joten ei muuta kuin eteenpäin asenteella vaikeuksien kautta voittoon.  

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ajatusten voimaharjoittelua

Kovasti koitettiin väistellä, mutta monista konsteista huolimatta flunssa iski ja iskikin ihan kunnolla. Kovalla kurkkukivulla ja nuhalla alkanut tauti etenikin keuhkoputkiin nopeaan tahtiin. Onneksi rajut oireet helpottivat nopeasti lääkkeiden ja levon avittamina, mutta lievistä oireista johtuen varsinaista treenitaukoa on tullut kuitenkin jo yli viikko. Tässä sitä siis odotellaan vai odotellaanko? Mitä siis tapahtuuko kun urheilija sairastaa hengitystietulehduksen? Hengitysteitä pitää tietenkin voidella ja availla, joten höyryhengitystä tipoilla ja nenähuuhtelua suolavedellä toistetaan useaan otteeseen. Toipilaana ei saa myöskään unohtaa kevyttä ulkoilua ja lihashuoltoakin on syytä jatkaa tuttuun tapaan. Entä muuta?

Tärkeimpiä asioita, mitä olen urheilijana joutunut sisäistämään on se että koskaan et saa olla tyytyväinen tai kehitys loppuu. Noin viikko sitten tein etunojapunnerrusennätykseksi 200 toistoa ja hyvältä tuntui, mutta vain hetken. Mielessäni pyörikin pian ajatus pystyn parempaan tai itse asiassa paljon parempaan. Miksi näin? Yksinkertaisesti siksi, koska tavoitteenani on vähintään 300 toistoa, johon uskon myös pystyväni jo ensi vuonna. Urheilijan elämä on jatkuvasti pienien tavoitteiden asettamista ja niihin uskomista eli ajatusten ruokkimista positiivisilla mielikuvilla. Sairastuessa on joskus vaikea uskoa omiin ennätyksiin tai kykyihin, mutta samalla se on oiva tilaisuus antaa ajatuksille oikein kunnon voimaharjoittelua. Hyvät kirjat ja elokuvat ovat itselle aina olleet tärkeitä toipuessa sairasteluista tai vammoista. Olen lukenut mm. paljon elämäkertoja, joiden kautta olen voinut nähdä omien vaivojen tai kipujen yli kohti terveyttä tai kohti uusia ennätyksiä. Tämän viikon sankarini on ollut Jack Bauer. Tuo fiktiivinen elokuvasankari, joka kannustaa uudestaan ja uudestaan tekemään niin kuin sydän sanoo silloinkin kun siihen ei kukaan muu usko. Välillä antautuen, välillä yksin tai kaksi taistellen, mutta aina tavoite selkeänä mielessä. Joku on todennutkin viisaasti jos sinulla on riittävän hyvä syy toimia, niin löydät kyllä riittävän hyvät keinot sen toteuttamiseen. 

Kesäkalusto täydessä valmiudessa.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kovuutta, kovuutta ja kovuutta


Viimeisten viikkojen teema on ollut selvä: 1= voimaa,  2= kestävyyttä,  3= aavistuksen vauhtia ja 4= tietenkin huoltavia treenejä. Tämän viikon osalta teemaa on toteutettu seuraavasti (Aamupäivä + Iltapäivä):

MA: Tasurilenkki  2,5h (2) + lihaskuntoa kotona 1,5h  (1)
TI:   Lepoa + hieronta 1h (4)
KE: Ylämäkivetoja 12* 2,5min ilman sauvoja  1,5h (3)  + pyöräilyä 1h (4)
TO: Lihaskuntoa kotona 0,5h  (1) + tasurilenkki 2,5h (2)
PE:  Lepoa + lihaskuntoa salilla  1,5h (1)
LA: Hiihtoa tasuripainotteisesti 3h (2) + lenkkeilyä 45 min (4)
SU: Lenkkeilyä 1,5h (4)  + lihaskuntoa salilla 1,5h  (1)

Etunojapunnerruksia hypyllä.

Lihaskuntotreeneissä painotus on ollut keskivartalossa ja ojentajissa. Ojentajat ovatkin vahvistuneet reilusti ja torstaiaamuna tuli esimerkiksi paukutettua yhteen putkeen 180 etunojapunnerrusta. Tällä viikolla kuulin myös juttua treeneistäni tähän tapaan: "On se Heikki kovassa kunnossa kun nousee korkealle levylle levypainot selässä ja nostaa vielä jalkaakin". Kyse oli siis yhdestä jalkaliikkeistäni, joka tuli tänäänkin tehtyä ja tässäpä siitä todiste videolinkin muodossa.

VIDEOLINKKI: PENKILLENOUSUJA


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ajatuksia treenien keskeltä

Noin 10 vuotta sitten olin vaivainen kantapäistä aina nenänpäähän asti. Edessä oli pitkä ja tuntematon kuntoutus. Välillä jalkoja ja olkapäätä operoitiin, mutta sairasteluista, kivuista ja epäilyistä huolimatta jatkoin nivelten voitelemista pumppaamalla joka ikinen päivä. Muuta tietä terveyteen ei annettu. Lenkit oli tasatyöntöä, kuntopyörää tai vesijuoksua. Kun muut pelasi sählyä, niin minä venyttelin, pumppailin tai istuskelin kuntopyörää polkemassa.

Noin 3 vuotta sitten aloin pystyä treenaamaan jo perinteistä hiihtoa ja nopeasti tajusinkin, että sisimmältään olin edelleenkin urheilija, vaikka huippukunto olikin kaukana. Urheilijaksi ryhtyminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Minulla oli hyvä työpaikka ja  riittävästi terveyttä naatiskella elämästä esim. joukkuepelien muodossa. Miksi siis enään urheilla?

Noin vuosi sitten tein lopullisen päätökseni eli päätin urheilla lenkkeilyn sijaan. Yhdeksän vuotta oli opettanut nöyryttää, vahvistanut itsetuntoa, mutta ennen kaikkea olin saanut uskallusta elää ilman epäonnistumisen pelkoa. Tämän vuoksi päätinkin aloittaa elää kuin huippuhiihtäjä. Se minä olin sisimmältään aina ollut ja nyt minulla oli tilaisuus elää se todeksi. Tätä päätöstä on nyt reilu vuosi maiskuteltu eikä taakse ole tarvinnut vilkuilla.  Kesätreenit ovat sujuneet hienosti ja edessä on mielenkiintoinen treenisyksy, mutta edelleenkin pyrin muistuttamaan itsenä siitä miksi urheilen? En voittaakseni vaan elääkseni.    
 
Kauneinta elämässä ei ole kiilto vaan ne jäljet, jotka kertovat elämästä.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Leiritunnelmia

 
Kesäloman viimeinen rutistus alkoi 3 päivän treenijaksolla Hankasalmella. Ensimmäisen päivän pääateriana  oli 8 kappaletta Hankamäen valloituksia paahteisessa säässä, joka totisesti pehmensi koivet ja rintapalat oikein kunnolla. Kotimäki ei jätttänyt taaskaan kylmäksi! Toinen päivä alkoi kahden tunnin rullahiihdolla, jota seurasi 1,5 tunnin pyöräily. Treeni sujui suunnitellusti, mutta kesken pyöräilyosuuden tapahtui jotain odottamatonta. Poljin keulassa hyvää vauhtia kunnes yhtäkkiä iso hirvi hyppäsi pientareelle, Voimakas jarrutukseni esti minua, mutta ei vastaatulevaa autoa kolarilta. Auto pyöri ojaan ja hirvi ontui metsään. Tästä alkoi muutaman minuutin toimintajakso, josta selvittiin kuin ihmeen kaupalla ilman vakavia henkilövahinkoja. Elämä on joskus pienestä kiinni ja meiltä ei kysytä aina milloin se loppuu, mutta onneksi voimme vaikuttaa siihen mitä teemme ennen kuin se loppuu. 

 
Hankasalmen jälkeen vuorossa oli 3 päivän visiitti Kuopiossa. Ensimmäisen päivän päätreeninä oli Puijon valloitus. Treenisää oli loistava (pilvipoutaa ja +20) ja monokin sopivasti syötillä, joten kesäkuun nousuajat saivat kyytiä oikein kunnolla. Puijon jälkeisenä päivänä ohjelmassa oli kiertoajelua tasatyönnöllä (3h ja 15min), jota voin kyllä suositella jos Kuopiota tutuksi tahtoo. Siin kerkii toriakin kierrellä suuntaan jos toiseenkin.
 
Kuopiosta matka jatkui vielä neljäksi päiväksi Vuokattiin, jossa päätreenit sisälsivät intervalleja tasatyönnöllä sekä legendaarisia vaaran nousuja. Leirin viimeinen kolmannes oli kokonaisuudessa yhtä juhlaa, sillä ruokapalvelu oli viiden tähden tasoa, treeneistä toipumista nopeuttivat kylpyläreissut ja ennen kaikkea juotto/autohuolto pelasivat niin kuin vain toivoa osaa. Urheilijan tukeminen ei aina vaadi paljon, mutta esim. yhden juottamisen vaikutus voi päivästä toiseen raatavalle urheilijalle olla unohtumaton hetki. Loppuun 40-tuntisen leirijakson pari otosta.
 

 
Vuokatin vaaraa valloittamassa

Ei tarvi hiilikuitukeppejä säästellä, sillä huolto pelaa.